Elämä on joskus todella kummallista. En käsitä miten niin on päässyt käymään, mutta pikkuveljeni on melkein 15 ja menee riparille.Riparin aloitussessiot oli nut viikonloppuna, pikkuveljeni on kuulemma kiva. Vessapaperileikki ei ehkä kuitekaan kuulu vahvuuksiinsa, koska oli sanonut että siskollaan on siniset hiukset ja isoset tyrmäsi sen heti. Vihreäthän ne on, lapsikin sen tietää. Mitä tämä mahtaakaan kertoa perhesuhteistamme.

Aloin eilen täyttää aukkoa sivistyksessäni ja lukea Nuoren kotiopettajattaren varaventtiliiä. Jostain syystä olen aina kiertänyt sen kaukaa, mutta nyt se kuitenkin osui käteen hyllystä. Heti kun uskalsin avata kannen, olin myyty. Sehän on aivan loisto kirja. Ehkä hiukan vanhanaikainen, mutta ei kankea. Aloi tehdä mieli lähteä junalla johonkin ja kirjoitella päiväkirjaa. Ehkä tuhlaan joululahjaksi saamaani lahjakorttia ja ostan päiväkirjan.

Kevään tulon alkaa huomata aika selvästi: lumi sulaa, ihmiset on iloisia ja abit maalailee penkkarikylttejä naamat kirjavina. Rerhtori kulkee käytävillä hyssytellen ja anelee työrauhaa kirjoituksiin. Mietin omia kirjoituksia ja alkoi hirvittää. Ehkä niistä selviää kun on sen aika.