“Valtakunta on joutunut ilottomuuden kouriin“, vastapeluri oli päättänyt puheensa onnistuen vain hädin tuskin peittämään oman leveän virneensä.
Ja se oli valitettavasti totta. Pääministerikin oli huomannut sen: ihmiset vaikuttivat tosiaan tavallista alakuloisemmilta. Säätilakin oli kurja: tällaista koleaa sumua keskellä heinäkuuta… Se oli väärin, se oli epänormaalia.(J. K. Rolling - Harry Potter ja Puoliverinen prinssi)

Ulkona liikkuessa ja ikkunasta ulos katsellessa olen miettinyt tuota viimeaikoina paljon. En pidä Harry Pottereita mitenkään totuutena, mutta silti mietityttää. Paksu sumu on peittänyt kaiken alleen jo monena päivänä. Se on luultavasti selitettävissä ihan meteorologisestikin, mutta en voi olla miettimättä sitä mielialan kannalta. On toki totta, ettei nyt ole heinäkuu, mutta ei helmikuussakaan kuulu olla tällaista säätä.

Olen päästänyt suustani jotain tämän kaltaista kun on jotain syvällistä pohdittu, mutta samalla voisin kirjoittaa otsaani “hiukan sekaisin”. Luen kuulemma liikaa ja omistan vilkkaan mielikuvituksen. Se on totta, mutta olen ihan aidosti huolissani. Huolestun ehkä liian helposti ja puutteellinen tieto ei ainakaan auta asiaa. Yksin miettiessä saa helposti kärpäsestä härkäsen vaikka lähtöajatus olisi hyvä.

En ole havainnut ihmisissä alakuloisuutta, mutta en ehkä ole tarkkaillut ihmisiä riittävästi. Joillakin tuntuu olevan jo kevättä rinnassa, abeilla varsinkin, mutta toiset masentuvat koulutöiden paljoudesta ja huonosta ilmasta. Maailma on paha, ihmisiä tapetaan ja napajäätiköt sulavat. Toivon silti, ettei maailma ole vielä niin paha kuin tuntuu. Kunpa tulisi kesä jo, voisi istua laiturilla, eikä tarvitsisi miettiä koleaa talvea.