Paiskasin oven kiinni ja melkein juoksin ulos. Varaston nurkalla kompastuin johonkin ja lensin päistikkaa maahan.
- Oho, mihin sulla on noin kiire?
Nousen hitaasti istumaan ja pudistelen hiekkaa käsistäni. Kämmeniä kirveltää ja veri tahrii vaatteet. Ei oikeastaan satu, kiukuttaa vain.
- No kai mä nyt saan juosta kotoani jos haluan, sanon uhmakkaasti, vaikka suuttumukseni alkaa jo valua pois. Nostan katseen käsistäni hitaasti ylös miettien, pitäiskö pyytää anteeksi vai suoltaa kaikki mieleen tulevat solvaukset. Irvistän pää kallellaan tillittävälle koiralle joka kuolaa parhaillaan jalalleni, ja katseeni siirtyy sen hihnan toiseen päähän. -Kuka sä edes olet?
- Mä olen Matti, terve vaan, poika sanoo ojentaen kätensä ja kiskaisee minut samalla pystyyn. -Taidetaan olla naapureita, ainakin väliaikaisesti.
- Mitä tarkoittaa väliaikaisesti naapureita? katson Mattia tarkemmin ja yritän muistaa missä olen nähnyt hänet aiemmin.
- Asun tässä muutaman viikon, kun systeri miehineen lomailee etelän lämmössä, ja jonkun täytyy käyttää koiraa. Me eletään Napen kanssa villiä poikamieselämää, Matti virnistää rapsuttaen koiraa.